Select Page

Ihmisen psyyke on kaiken toimintamme keskiössä. Yhden teorian mukaan kaikki mennyt muovaa meitä ja muokkaa käytöstämme, tietoisesti tai tiedostamattomasti, halusimme tai emme. Ihmisen psykologiaa tutkitaan monilla eri menetelmillä ja alaa on opiskeltu jo vuosisatojen ajan.

Eri psykologit ovat toteuttaneet erilaisia kokeita saadakseen paremman käsityksen ihmisen mielen toiminnasta. Aina ei kuitenkaan ole ollut kyse nykyaikana eettiseksi luokitellusta kokeesta ja nykyvinkkelistä katsottuna jotkin metodit ja menetelmät ovat olleet vähintäänkin arveluttaviksi luokiteltavia. Seuraavien rivien myötä esittelemme muutamia tunnetuimmista tutkimuksista, jotka ovat yliopistovuosilta tuttuja jokaiselle psykologiaa opiskelleelle.

Milgramin tottelevaisuuskoe

1960-luvulla mies nimeltä Stanley Milgram suoritti psykologisen kokeen, jota kutsuttiin Milgramin tottelevaisuuskokeeksi. Kyseessä on yksi sosiaalipsykologian keskustelluimmasta ja siteeratuimmasta kokeesta.

Koe toteutettiin seuraavasti: lehti-ilmoituksella kerättiin koehenkilöiksi suuri joukko ihmisiä eri ikäluokista, ammattiryhmistä ja sosioekonomisista ryhmistä. Yhdistävä tekijä oli ainoastaan sukupuoli, sillä kaikki kokeeseen osallistuneet henkilöt olivat miehiä. Miehet eivät tienneet ennen kokeeseen saapumista, minkälaisesta kokeesta oli kyse.

Vasta saapuessaan kokeeseen Yalen yliopistoon, he saivat selville kokeen toteutustavan. Laboratoriossa koehenkilö tapasi tutkijan sekä toisen “koehenkilön”, joka todellisuudessa oli näyttelijä, mutta joka esiteltiin koehenkilölle toisena, itsensä kaltaisena lehti-ilmoitukseen vastanneena koehenkilönä.

Kyseisessä alkuasetelmassa kumpaisellekin koehenkilölle arvottiin roolit ja näyttelijäkoehenkilöstä tuli oppija ja lehti-ilmoitukseen vastanneesta henkilöstä opettaja. Oppijaksi päätynyt sidottiin sähkötuoliin ja opettajalle annettiin näyte sähköiskuista, joita oppijalle saatettaisiin antaa. Tämän jälkeen opettajaksi päätynyt vietiin iskugeneraattoriksi kutsutun laitteen ääreen.

Opettajan tuli lukea oppijalle lyhyitä tehtäviä ja oppijan tuli vastata niihin. Oppijan vastatessa väärin sai opettaja mahdollisuuden antaa oppijalle sähköiskun. Iskun voimakkuus nousi jokaisen väärän vastauksen myötä. Ensimmäinen isku oli 15 volttia, mutta nousi väärien vastausten myötä jopa kaksi kertaa Suomen sähköverkkoa kovempaan, 450 voltin iskuun.

Opettaja näki generaattorissa koko ajan selkeästi sen, mikä voimakkuus seuraavassa iskussa oli ja mikä sen voimakkuusaste oli. Viimeisimmissä iskuissa luki “vaara: vakava isku” ja yhdessä arvoituksellisesti vain “XXX”. Osallistujille kerrottiin etukäteen, että voimakkaimmat iskut olisivat kivuliaita, mutta ne eivät aiheuttaisi todellista vaaraa.

Milgranin eettisestä näkökulmasta vähintäänkin arveluttavan kokeen ideana oli tietenkin nähdä, totteleeko kokeeseen osallistunut henkilö, joka uskoi antavansa sähköiskuja toiselle henkilölle. Tällainen käytös johtaa juurensa tottelevaisuuskasvatukseen, joka opettaa, että auktoriteettia on kuunneltava ja on toimittava, kuten käsketään.

Kokeen edetessä ja iskujen kovetessa valtaosa osallistujista alkoi epäröidä, eikä olisi halunnut antaa lisää iskuja, kannusti auktoriteetti antamaan iskuja edelleen. Vaikka viimeiset iskut olivat huomattavan voimakkaita ja mahdollisesti olisivat voineet tappaa toisen henkilön, käskyjen noudattaminen sai suurimman osan koehenkilöistä tottelemaan ja antamaan sähköiskun joka tapauksessa.

Kokeen historiallisesti tunnetuimmassa asemassa, jossa auktoriteetti ja sähköiskuja antanut henkilö olivat yhdessä huoneessa ja uhri puolestaan toisessa, osoitti, että peräti 65 % kokeeseen osallistuneista, absoluuttisina lukuina 26/40 henkilöä, ei vastustanut auktoriteettia, vaan suoritti omista tuntemuksistaan ja epäilyksistään huolimatta testin aina 450 voltin pisteeseen saakka.

Koe suoritettiin osittain uudelleen 45 vuotta myöhemmin, jolloin tulokset olivat huomattavan samansuuntaisia, kuin ensimmäisellä testikerralla. Se, ettei aikakauden muutokset tai sosiaalinen murros ollut juurikaan vaikuttanut toiminnan säätelyyn, auktoriteettiin suhtautumiseen tai tottelevaisuuteen, oli omassa lajissaan merkittävä löydös.

Uusintakokeesta ja sen tuloksista on julkaistu Santa Claran yliopistossa psykologian professorina työskentelevän Jerry M. Burgerin artikkeli American Psychologist -lehdessä tammikuussa 2009. Burger suoritti vuonna 2006 Milgrainin kokeeseen pohjautuvan uusintakokeen, jonka tulokset osoittivat, että tottelevaisuus oli lähes samaa luokkaa, kuin 45 vuotta aiemmin.

Stanfordin vankilakoe

Toinen erittäin laajasti tunnettu psykologinen koe on nimeltään Stanfordin vankilakoe. Tämä koe toteutettiin Kaliforniassa, Stanfordin yliopistossa tutkija Philip Zimbardon johdolla vuonna 1971. Kokeessa haluttiin tutkia sitä, miten ihmiset reagoivat valtasuhteisiin vankilaympäristössä, jossa ei ole täsmällisesti esitettyjä sääntöjä. Konstruoidussa asetelmassa mukana olevat henkilöt jaettiin vartijoihin ja vankeihin.

Kokeeseen valittiin 24 koehenkilöä, jotka olivat kaikki vapaaehtoisia miespuolisia opiskelijoita. Kaikki kokeeseen osallistujat oli ennen kokeeseen hyväksymistä testattu ja todettu henkisesti normaaleiksi yksilöiksi. Kaikki tulivat keskiluokkaisista ja koulutetuista perheistä eikä kenelläkään osallistuneista ei ollut taustalla mielenterveysongelmia eikä päihteiden väärinkäyttöä.

Kokeen alkaessa osallistujat jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä edusti vankeja ja toinen joukko vanginvartioita. Osallistujat vietiin toteuttamaan koetta yliopiston kellariin, jossa olevaan laboratorioon oli rakennettu vankilan puitteet. Vangit puettiin vanginasuihin, jotka olivat keskenään identtisiä. Vartioille annettiin identtiset khakista tehdyt uniformut, aurinkolasit, kumipamppu sekä pilli.

Koe toteutettiin seuraavasti. Vartijoiden oli pidettävä vangit kurissa ja järjestyksessä ja huolehdittava siitä, että vangit käyttäytyisivät vartijoita kohtaan kunnioittavasti. Mitään erikoisempaa koulutusta tai ohjeistusta ei annettu lukuun ottamatta sitä, että väkivallankäyttö oli kielletty.

Kokeen oli määrä kestää peräti kaksi viikkoa, mutta ei kulunut kuin kuusi päivää, kun koe jouduttiin lopettamaan kesken. Keskeyttämistä vaati erityisesti opiskelija Christina Maslach, joka toimi kokeeseen osallistujien haastattelijana. Keskeytyksen syy oli se, että vartijat alkoivat kohdella vankeja alati kasvavalla julmuudella ja raakuudella.

Koetta on pidetty todisteena siitä, että lähes kuka tahansa meistä pystyy julmaan ja pahaan toimintaan lähimmäistään kohtaan, jos tähän annetaan rajoittamaton valta ilman seurauksia. Stanfordin vankilakoe on ollut heti toteuttamishetkestään lähtien kovan kritiikin kohteena epäeettisyytensä ja mahdollisesti myös epätieteellisyytensä takia. Näistä äärimmäisen räikeistä epäkohdista huolimatta koe puhututtaa vielä tänäkin päivänä.

Tästä huolimatta tämä jo lähes viisi vuosikymmentä sitten suoritettu koe on edelleen äärimmäisen tunnettu esimerkkitapaus, josta lähes jokainen vähääkään psykologiasta kiinnostunut on kuullut jossain yhteydessä. Stanfordin vankilakoe on hyvä osoitus siitä, että käytetyt metodit ja tutkimuksen validiustaso eivät välttämättä vaikuta siihen, jääkö se historiankirjoihin vai ei.