English Suomi

Opetusministeriön ja Suomen Akatemian rahoittamat tutkijakoulupaikat

 
Opetusministeriö on myöntänyt Psykologian tutkijakoululle 3 nelivuotista tutkijaopiskelijapaikkaa vuosille 2006 - 2009 ja 14 tutkijaopiskelijapaikkaa vuosille 2007 - 2011 (näistä 5 paikkaa on 3-vuotisia ja 9 paikkaa 5-vuotisia). Suomen Akatemia on myöntänyt kaudeksi 2010-2013 11 uutta 4-vuotista tutkijakoulutuspaikkaa.
 

Valintamenettely

Avoin haku tutkijakoulutettavien paikoille järjestetään aina uuden tutkijakoulukauden alkaessa, lisäksi paikkoja täytetään tarpeen mukaan tutkijakoulutuspaikkojen vapautuessa.  Tutkijakoulutettavien paikat julistetaan avoimiksi mm. tutkijakoulun ja yliopistoverkosto Psykonetin www-sivuilla, psykologian laitosten ilmoitustauluilla sekä muilla Psykonetin yhteyskanavilla mahdollisimman kattavasti.
 
Tutkijakoulutettavat valitsee tutkijakoulun johtoryhmä. Valinnat perustuvat hakijoiden toimittamiin asiakirjoihin sekä ohjaajien antamiin arvioihin. Tutkijakoulutuspaikat sijoitetaan yliopistoihin hakijoiden sijoittumisjärjestyksen mukaan. Johtoryhmä päättää valinnan yhteydessä myös kullekin opiskelijalle myönnetyn kauden pituudesta (enintään 48 kk). Valinnassa vahvistetaan myös riittävä määrä varasijoja, joilta vapautuvat paikat täytetään.  Kunkin kierroksen varasijalista on voimassa seuraavaan hakuun saakka. Kesken kauden vapautuvat paikat täytetään joko varasijalta tai uudella hakumenettelyllä. 
 

Myönnetyn tutkijankoulutuspaikan vastaanottamista voi perustelluista syistä lykätä enintään 6 kk:n ajan paikan vapautumisesta. Tutkijakoulun johtoryhmä päättää, pidennetäänkö opiskelijan tutkijakoulukautta lykkäyskuukausien verran vai vähennetäänkö säästyneet kuukauden opiskelijan tutkijakoulukaudesta.

 
Valinnan suorittamiseksi:
 
  1. Johtoryhmä arvioi hakijoiden ilmoittamien ohjaajien kelpoisuuden ohjaajien ansioluetteloiden, julkaisuluetteloiden ja muiden pyydettävien selvitysten perusteella. Hakijaa, jonka ohjaajat eivät täytä edellytyksiä, ei oteta huomioon.
  2. Johtoryhmä pyytää kunkin hakijan ilmoittamalta pääohjaajalta lausunnon hakijasta. Lisäksi hakijan pääohjaajan tulee toimittaa tutkijakoululle julkaisuluettelo 10 viimeisen vuoden ajalta.
  3. Johtoryhmä voi kutsua valintaan ulkopuolisen asiantuntijan arvioimaan hakijoita.
  4. Paikkojen täyttämiseksi johtoryhmä asettaa opiskelijat järjestykseen, jonka mukaan varsinaiset ja varasijat täytetään.
  5. Tutkijakoulutuspaikkojen jaossa johtoryhmä ottaa huomioon myös paikkojen jakautumisen psykologian osa-alueille, ohjaajille ja maan psykologian laitoksille.
  6. Tutkijakoulun uuden nelivuotisen rahoituskauden alkaessa valitaan ensivaiheessa ne aiemmalla rahoituskaudella tutkijakoulutuspaikoilla olleet, joilla tutkijakoulukausi on kesken (äitiyslomasta, ase- tai siviilipalveluksesta johtuvat pidennykset huomioiden) eikä siihenastisessa edistymisessä ei ole huomauttamista.
 
 

Valintaperusteet

Valinta perustuu hakijoilta pyydettäviin asiakirjoihin sekä ohjaajien antamaan arviointiin.  Johtoryhmän opiskelijajäsen ei osallistu hakijoiden tai heidän ohjaajiensa tieteellisen pätevyyden arviointiin.


Ehdottomat valintaedellytykset:
 

1) Maisterintasoinen pohjatutkinto
2) Psykologian jatko-opinto-oikeus tohtorin tutkintoon jossakin Psykonet -verkostoon kuuluvassa yliopistossa (Helsingin yliopisto, Joensuun yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun  yliopisto ja Åbo Akademi)
3) Vähintään kaksi tohtorin tutkinnon suorittanutta ohjaajaa, joista toinen on ns. pääohjaaja. Ainakin toisella ohjaajista on oltava dosentin pätevyys.

 
Hakija ei voi kuulua samanaikaisesti toiseen tutkijakouluun.
 
Arviointiin perustuvat valintaedellytykset:
 

1) Väitöskirjan tutkimussuunnitelma sekä aikataulu. Tutkimussuunnitelman arvioinnissa tärkein kriteeri on tutkimussuunnitelman tieteellinen taso, lisäksi kiinnitetään huomiota tutkimussuunnitelman ja aikataulun realistisuuteen.

2) Tieteelliset näytöt: selvitys vähintään kahden edeltävän vuoden opinnoista ja tieteellisestä työskentelystä.

3) Tutkimusympäristön taso.

4) Hakijan pääohjaajan antama lausunto hakijasta.

 

 Hakuprosessissa tarvittavat liitteet ja lomakkeet

 
 Haku alkaa tiistaina 1.9.2009 ja päättyy keskiviikkona 30.9.2009 klo 15:45.
 
 1) Hakijan tulee täyttää sähköinen hakulomake huolellisesti hakuajan päättymiseen,  keskiviikkoon 30.9.2009 klo 15:45 mennessä.  Sähköinen lomake on suljettu, hakuaika päättynyt.
 2) Toimita seuraavat liitteet 7 kappaleena tutkijakoulun koordinaattorille:
 -  Hakijan esittelykirje.
 -  Todistus maisterintasoisesta pohjatutkinnosta.
 Selvitys jatko-opinto-oikeudesta.
Hakijalla on oltava oikeus suorittaa psykologian tohtorintutkinto Psykonet-verkostoon kuuluvassa yliopistossa: Helsingin yliopisto, Joensuun yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo Akademi.
 -  Tutkimussuunnitelma (enintään 3 sivua)
Väitöskirjan ohjaajien hyväksymä väitöskirjan tutkimussuunnitelma aikatauluineen.
 -  Selvitys aikaisemmista opinnoista sekä tieteellisestä ja muusta tutkimukseen liittyvästä toiminnasta (CV) (enintään 3 sivua). Selvitys on tehtävä vähintään kahdelta edelliseltää vuodelta.  Muun tutkimuskokemuksen ja julkaisutoiminnan ollessa vähäistä tulee antaa selvitys pro gradu -tutkimuksesta.
 -  Rahoitussuunnitelma. Selvitys jatko-opintoja varten saadusta rahoituksesta ja akateemisista
työsuhteista. Lisäksi hakijan tulee mainita ajanjakso, jolle hän hakee rahoitusta psykologian tutkijakoululta.
 - Selvitys ohjaajista. Hakijalla tulee olla vähintään kaksi nimettyä, tohtorin arvon saanutta ohjaajaa, joista ainakin toisella on oltava dosentin pätevyys.
 - Laitoksen johtajan allekirjoitus annetulla lomakkeella.  
 3) Lisäksi hakijan pääohjaajan tulee toimittaa:
 -  arviointi hakijasta tutkijakoulun laatimalla lomakkeella, sekä
 -  pääohjaajan julkaisuluettelo 10 viimeisen vuoden ajalta suoraan tutkijakoulun koordinaattorille.
Julkaisuluettelo lähetetään sähköpostitse (pia.carpelan at utu.fi), ja arviointilomake toimitetaan postitse (Psykologian tutkijakoulu, Assistentinkatu 7, 20014 Turun yliopisto)  tai skannattuna kopiona sähköpostiin (pia.carpelan at utu.fi) hakuajan päättymiseen, keskiviikkoon 30.9.2009 klo 15:45 mennessä.
 

Hakijan tulee toimittaa yllämainitut liitteet +  kuusi kopiota kaikista liitteistä viimeistään hakuajan päättymiseen, keskiviikkoon 30.9.2009 klo 15:45 mennessä. Hakijan tulee tarkistaa, että kaikista kaksipuoleisista originaaleista on kopioitu kumpikin puoli.

Hakemusten toimitusosoite: Psykologian tutkijakoulu, Assistentinkatu 7, 20014  Turun yliopisto.

Hakemuksia tai sen liitteitä ei palauteta. Puutteellisia hakemuksia tai määräajan 30.9.2009 klo 15:45 jälkeen toimitettuja hakemuksia ei huomioida. Virheellisten tietojen antaminen voi johtaa hakemuksen hylkäämiseen.

Tutkijakoulun johtoryhmä valitsee uudet tutkijakoulutettavat marraskuussa 2009. Hakijoille tiedotetaan
asiasta kirjeitse. Lisätietoja hakumenettelyä ja valintaa koskevissa asioissa antaa koordinaattori Pia Carpelan, pia.carpelan at utu.fi, puh: + 358 (0)2 333 8569.
 
Lisätietoja: Oikeudet ja velvollisuudet
A1 Media